ProNeuron ryhmäkuntoutukset

Ryhmillä on omat teemansa, tavoitteensa ja kohderyhmänsä. Kuntoutuksen sisältö toteutetaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.

Ryhmäkuntoutus:

  • lisää taitoja ja rohkeutta itseilmaisuun ja kykyä sosiaalisesti mielekkäämpään arkeen
  • tukee ja vahvistaa taitojen yleistymistä jokapäiväiseen elämään
  • antaa mahdollisuuden positiiviseen ja turvalliseen sosiaaliseen kokemukseen

Ryhmäkuntoutuksesta voi hyötyä kuntoutuspolun eri vaiheissa:

  • ryhmä voi olla ainoa asiakkaalle tarpeellinen kuntoutusmuoto tai se voi antaa tärkeää vertaistukea ja harjaannuttaa perusvalmiuksia ennenkuin suositellaan yksilökuntoutusta

  • joskus ryhmäkuntoutus on hedelmällistä yksilökuntoutuksen rinnalla mm. taitojen yleistymisen ja harjoitteluun motivoitumisen kannalta

  • ryhmäkuntoutus voi olla hyvä vaihtoehto kun yksilökuntoutusta on ollut pitkään ja siitä ollaan luopumassa

Ryhmien rakenne: Ryhmissä on kaksi kokenutta ohjaajaa. Ammatiltaan ryhmän ohjaajat ovat neuropsykologeja, puheterapeutteja, toimintaterapeutteja, psykologeja ja neuropsykiatrisia valmentajia. Ryhmään osallistuvalle asiakkaalle nimetään vastuuhenkilö toisesta ryhmäohjaajasta, joka tutustuu asiakkaaseen sekä hänen kokonaistilanteeseensa. Asiakkaan ja/tai hänen perheensä sekä lähettävän tahon kanssa laaditaan yhdessä yksilölliset ryhmäkuntoutuksen tavoitteet. Ryhmässä on yleensä neljä samanikäistä asiakasta (lasta, nuorta tai aikuista), jotka tarvitsevat tukea ja harjoitusta samankaltaisissa asioissa. Kun perhe on osana ryhmäkuntoutusprosessia, saavat asiakkaan lähihenkilöt tietoa ja ohjausta asiakkaan kehityksen tukemiseksi sekä mahdollisuuden vertaistukeen. Ryhmäkuntoutukseen sisältyy kotitehtäviä, joiden tarkoituksena on harjoitella ryhmässä opeteltuja taitoja arjessa.

Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti joka toinen viikko ja ryhmien kesto on 90min. Ryhmät ovat  yleensä jatkuvia/avoimia, eli ryhmiin voi tulla mukaan kun sopii. Pienten autistisen lapsen ja vanhemman ryhmä on suljettu.

Ryhmään hakeminen: Ryhmään voi hakeutua soittamalla (p. 0400 601 991), laittamalla sähköpostia  info(at) proneuron.fi tai Ajanvaraus-sivumme Yhteydenottolomakkeen avulla. Asiakkaaksi voi hakeutua maksusitoumuksella (esim. KELA, HUS, vakuutusyhtiö, kaupunki) tai omakustanteisesti. Kaikkia ryhmäkuntoutukseen hakeutuvia pyydetään täyttämään allaoleva alkukartoituslomke.


Ilmottautuminen ryhmäkuntoutukseen

Lisätietoja ja yhteydenotot: info(at)proneuron.fi / p. 0400 601 991

Ahdistus ja pelot
Masennus
Uupumus
Paniikkihäiriö
Esiintymisjännitys
Oppimisvaikeudet
Lukivaikeudet
Keskittymisvaikeudet
Tarkkaavuushäiriöt
Puheen ja kielenkehityksen vaikeudet
Sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet
Kehityshäiriöt
Autismin kirjon häiriöt
Varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat
Syömisongelmat
Käytöshäiriöt
Persoonallisuusongelmat
Pakko-oireet
Koulu- ja opiskeluvaikeudet
Äänenkäytön ongelmat
Arjen- ja elämänhallinnan vaikeudet
Elämän kriisit
Lataa ProNeuron-esite