Koulutus
: Psykologian tohtori, PhD (väitöskirja v. 2005 autismin ja kehityksellisen neuropsykologian alalta, University of London), psykologian ammattikäytännön maisteritason opinnot Helsingin yliopistossa, ratkaisukeskeinen psykoterapeuttikoulutus, tason 1 traumaterapiakoulutus (USA)

Kielitaito: suomi, englanti (natiivitasoa)

Työkokemus: Yli 20 vuoden kokemus kehityksellisistä neuropsykiatrisista häiriöistä (autismikirjon häiriö, tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriö (ADHD), Williamsin syndrooma, kielellinen erityisvaikeus (SLI), oppimisvaikeudet). Olen toiminut kognitiivisen neurotieteen alan tutkijana yhteensä 15 vuotta ensin Lontoon yliopistossa ja sen jälkeen Salk instituutissa Kaliforniassa, missä työnkuviini sisältyi myös kliinistä työtä. Minulla on vankka kokemus sekä lasten, nuorten että aikuisten kanssa työskentelystä. Vuodesta 2017 lähtien olen toiminut Suomessa yksityisellä sektorilla kliinikkona fokusoiden kehityksellisten neuropsykiatristen vaikeuksien neuropsykologisiin selvittelyihin (etenkin autismikirjon häiriö, ADHD sekä oppimisvaikeudet) sekä niiden kuntoutukseen. Lisäksi olen tehnyt työ- ja toimintakyvyn arvioita TE-toimiston toimeksiantoina. Minulla on myös työkokemusta julkisen sektorin neurologian poliklinikalta, missä olen tutustunut laaja-alaisesti eri sairauksien neuropsykologisiin oirekuviin (mm. muistisairaudet, Parkinson, MS, epilepsia, aivovamma, enkefaliitti, HIV, skitsofrenia, depressio, alkoholismi, aivoverenkiertohäiriö, aivotuumori, selkäydinvamma). Olen kouluttanut mm. neuropsykiatriseksi valmentajaksi opiskelevia sekä tarjonnut työnohjausta ja konsultaatioita. Edelleen mahdollisuuksien mukaan harjoitan pienimuotoisesti tutkimustyötä.

Toimialueet: lapset (7-vuotiaasta ylöspäin), nuoret, aikuiset

  • Laaja-alaiset neuropsykologiset tutkimukset
  • Autismikirjon diagnostiset tutkimukset (ADI-R, ADOS-2)
  • ADHD:n diagnostiikka
  • Psykologin ohjaus sekä neuropsykologinen kuntoutus
  • Psykoterapeuttiset palvelut
  • Työ- ja opiskelukyvyn arviot
  • Kuntoutustarpeen arviot

Erityisosaaminen:

  • Poikkitieteellinen ymmärrys kehityksellisistä neuropsykiatrisista häiriöistä (etenkin autismi, ADHD, Williamsin syndrooma); sovellan kliinisessä työssäni laajasti tutkijantyössäni hankkimaani tietoa, seuraan aktiivisesti tiedemaailmaa sekä kouluttaudun säännöllisesti
  • Erotusdiagnostiikka
  • Oppimisen erityisvaikeuksien selvittelyt
  • Psykiatrinen neuropsykologia
  • Kehityksellinen trauma
  • Kehityksellisiin neuropsykiatrisiin vaikeuksiin liittyvä kuntoutus ja terapeuttinen työskentely
  • Ratkaisukeskeinen psykoterapia
  • Tutkimus- psykoterapia- ja kuntoutuspalvelut englannin kielellä

Mielenkiinnon kohteet: autismikirjon häiriö (myös tytöillä/naisilla esiintyvä oirekuva), ADHD, Williamsin syndrooma, kehityksellinen trauma (C-PTSD), terapeuttinen lähestymistapa psykologintutkimuksiin, erotusdiagnostiikka, neurotiede, psykoterapia

I provide psychological assessment, rehabilitation, and psychotherapy services for children, adolescents and adults also in English. I have over 20 years’ experience of working in psychological settings in London, California, and Finland). My area of specialization is (developmental) neuropsychology. Warm welcome to my clinic!

Yhteystiedot:  0400 516 909 / anna.jarvinen (at) proneuron. fi